Haluatko kuulla totuuden?
Minulta kysyttiin näin hiljattain ja aloin miettiä, mitä kysymys tarkoitti. Kuulenko ja näenkö totuuden vai onko asioita, jotka yhä minun haluamattani ohjaavat salakavalasti elämääni. Tärkeimpiä arvojani ovat rehellisyys ja oman totuuden mukainen elämä. Muusta en paljoa tiedä, mutta haluan elää näiden arvojen mukaista elämää. Siispä kyllä, haluan kuulla totuuden. En ehkä tiedä kokonaisuudessaan, mitä se tarkoittaa ja voiko koko totuutta koskaan tavoittaa, mutta haluan antaa totuudelle mahdollisuuden.
Kipu on ollut yksi elämäni salakavalia ohjastajia. On luonnollista vältellä kipua, onhan se inhottava tunne, mutta olen vältellyt kipua niin raivokkaasti, että olen paradoksaalisesti aiheuttanut sitä lisää itselleni. Riippuvuudet ovat olleet minulle yksi tapa paeta kipeitä tunteita. Nyt kipu on minulle herättäjä, hälytyskello, joka käskee tekemään pikaisen tilannearvion.
Psyykkinen kipu pakottaa pysähtymään. Varsinkin nyt, kun tiedän, että sen kanssa ei tarvitse ehdoin tahdoin painiskella. Pysähdyn siis mieluummin kuulostelemaan kuin jatkan kivuliasta pääni takomista seinään. Mikä aiheuttaa minulle kipua nyt? Joku itseeni ristiriidan aiheuttava uskomus, ihmissuhde tai hallitsemattoman tilanteen kontrollointi? Etsinkö epätoivoisesti onnea, rakkautta ja täyttymystä ulkopuolisista asioista, niiden kuitenkaan tuomatta sitä minulle? Kun löydän kivun aiheuttajan, yritän päästää irti ja ottaa etäisyyttä siihen. Laitan sen lasikuvun alle ja tutkin sitä erillisenä minusta. Tämä auttaa minua palauttamaan tyyneyden mieleeni ja palauttaa rauhan olemukseeni. Minä olen rauha. Olin vain sotkeentunut kipua aiheuttavaan ilmiöön.
Voisiko tyyneys jäädä minuun. Miksi se katoaa niin helposti. Olen oppinut, että tyyneyteni on nopeasti katoavaa sorttia, mutta olen myös oppinut keinot palauttaa se. Olen oppinut arvostamaan sitä. Tyyneys on parasta huolenpitoa, mitä voin itselleni antaa. Usein täytyy tehdä hankalia päätöksiä tyyneyden eteen. Pitkään mieluummin roikkuisin kiinni käsiäni hiertävässä köydessä kuin päästäisin siitä irti. Olen luopunut monesta asiasta, mutta niiden tilalle on usein tullut jotain oikeampaa, totuudenmukaisempaa.
Opin koko ajan paremmaksi irtipäästäjäksi. En usko, että totuus mahtuu sellaiseen tilaan, jossa vallitsee kaaos. Mieli sahaa samaa rataa ja pyörii pakkomielteisesti ongelman ympärillä. Sellaiseen läsnäolottomaan mieleen ei paljoa totuutta mahdu. Totuus on tavannut minulla pulpahdella levollisessa tilassa rauhalliseen mieleen. Yrittämällä vähemmän olenkin saavuttanut sen mitä kovaa taistelemalla yritin jahdata. Tai en ole saanut, olen kuitenkin säilyttänyt mielenrauhan.
Uskon, että totuuden voi kuulla vain, jos mieli on tyyni ja pystyn olemaan läsnä hetkessä. En tiedä, mikä koko totuus on, mutta olen valmis pysähtymään itseni äärelle tutustuakseni totuuteen. Pakoon en enää halua. Pakomatka on tuskainen ja loputon juoksu.
Haluan jatkaa totuuden tutkimista, vaihtaa ajatuksia siitä ja kuulla muiden kokemuksista heidän matkaltaan kohti aitoa itseä, rehellisyyttä ja omaa totuutta. Olen iloinen, että pääsen työssäni näin tekemään ja jaan mielelläni omaa tietoani ja kokemuksiani matkaltani riippuvuudesta vapauteen muille siitä kiinnostuneille. Omaa itsetutkiskeluani on auttanut ja vauhdittanut huimasti vertaistuki. Muiden samalla matkalla olevien ihmisten edessä ei voi epäonnistua tai tulla tuomituksi, olemme kaikki tasavertaisina samojen asioiden äärellä. Toivonkin, että näemme ryhmissä, joissa voimme jakaa kaikki elämän ihmetykset ja kasvaa omien tavoitteidemme mukaisesti.
Solja
Solja Lönnroth on riippuvuudesta toipunut lähihoitaja ja toimii 3.1.2019 alkaen Riippumatta-jatkohoidon ohjaajana.
