Kristiina Niskanen

Elli Meklin

Perheterapeutti, psykoterapian opinnot
Opettaja

Kerava

Vapaita terapia-aikoja voi tiedustella sähköpostilla:

Kuka olen

Elli Meklin on ihmissuhdetyön monitoimiosaaja. Hänen vastaanotollaan tuntee tulevansa kuulluksi ja kohdatuksi. Elli on aina ollut kiinnostunut ihmisistä ja koko työuran hän onkin työskennellyt yksilöiden ja perheiden parissa opettajana sekä muissa tehtävissä. Perheterapeutiksi opiskeleminen oli luonnollinen jatkumo tähän.  Työskentely terapeuttina on vienyt häntä vielä lähemmäksi ihmisiä ja siksi tämä työ sekä haastaa että motivoi Elliä suuresti. 2019 Elliltä ilmestyi esikoisteos nimeltä; Nimesi on rakastettu. 


”Erilaiset riippuvuudet tuottavat ihmisille hetkellistä mielihyvää,  mutta vuosien saatossa ne alkavat kahlita ja hallita elämää sekä haitata ihmissuhteita. Riippuvuudet vievät jatkuessaan aina vain syvemmälle yksinäisyyteen. Monelle riippuvuudet ovat pakonomaista tarvetta ratkaista omia ikäviä tunteitaan ja olotilojaan. Näistä ratkaisuista tulee kuitenkin lopulta vain osa syvenevää mielenterveysongelmaa,  koska ne aiheuttavat masennusta ja ahdistuneisuutta. Onneksi riippuvuuksista voi toipua ja löytää toipumisprosessin kautta raittiin elämäntavan. Jokainen sen kokenut tietää, miten palkitsevaa se on!”