Search
  • hannesohonkanen9

Aaltoliikettä ja pyrähdyksiä

”Toipuminen addiktiosta on aaltoliikettä”, sanoi eräs ystäväni, kun kerroin miten vaikeaa on ollut olla toteuttamatta addiktion pakonomaista käytöstä. Nuo ystävälliset ja ymmärtäväiset sanat eivät oikeuttaneet vastuun pakenemiseen, vaan sen toteamiseen, että vähän kerrallaan me pääsemme irti kaiken järjen ohittavasta impulsiivisesta käyttäytymisestä, vaikkakin toisinaan takaiskujen kautta.

Se, että ympäröimme itsemme ihmisillä, jotka ymmärtävät, kannustavat lempeästi, suhtautuvat meihin armollisesti ja antavat rehellistä palautetta, auttaa meitä oppimaan sitä myös itseämme kohtaan.

Miten usein olemmekaan itsetunnottomuudessamme ruoskineet itsemme uuteen addiktiosykliin aina uudelleen ja uudelleen. Ehkä uskomuksissamme on ollut vääristymiä, joita olemme yrittäneet sovittaa yhteen todellisuuden kanssa. Mitä syvemmin paranemme, sitä enemmän tulemme enemmän yhdeksi todellisuuden kanssa. Tämä ei tarkoita sitä, että toipumisen prosessi olisi tasaisesti nouseva suora viiva asteikolla. Se on yhtä yksilöllinen kuin kukin meistä on.

Omaksi itsekseen tai itsensä hyväksymiseen kasvamisessa on aikoja, jolloin aalto imaisee meidät mukaansa. Jokin meissä on nousemassa päivänvaloon, mutta meistä tuntuu, ettei muutoksia tapahdu, menemme taaksepäin, alamme lipsua, tulemme pelokkaiksi ja alamme menettää hallinnan. Tässä tilanteessa lopputulos on joko syvempi raittius tai uusi opetus, retkahdus. Lopputulos asioiden käsittelemisessä muuttuu, kun me muutumme.



Muista, että jokainen aalto vie kohti rantaa. Näkökulmasta riippuu osaammeko nähdä asian niin. Toipuminen todellakin on aaltoliikettä ja mitä lähemmäs pääsemme rantaa, sitä pienempiä aallot ovat.

Toipumisessa voi olla myös jaksoja, jolloin mielemme syövereissä alitanjuntamme tekee omaa työtään toipuaksemme. Tämä tiedostamaton osamme nostaa esiin uutta vain silloin, kun olemme valmiita vastaanottamaan, hyväksymään ja rakastamaan sitä, joka kulloinkin on saamassa päivänvalon lahjan osakseen.

Voi olla, että on kulunut viikkoja, jopa kuukausia ilman, että olemme tunteneet päässeemme eteenpäin paranemisessa. Tällaiset jaksot ovat silti tärkeitä. Niiden aikana me voimme soveltaa oppimaamme, iloita raittiuden mahdollistamasta elämästä ja sen suomasta levosta toisten ihmisten kanssa.

Sitten yhtäkkiä tapahtuu jotain odottamatonta. Alitajuntamme on saanut työnsä valmiiksi ja jokin meissä tai ulkopuolellamme käynnistää tapahtumasarjan, jota voi nimittää pyrähdykseksi. Pyrähdyksen aikana kokemustemme, muistojemme ja tunteittemme käsittelyn intensiteetti saa mittasuhteet, jossa hyvin lyhyessä ajassa kykenemme vapautumaan mieltämme sitoneista kahleista, jolloin raittiutemme ottaa harppauksen eteenpäin. Aivan kuin palapelin palaset lohksahtaisivat kohdalleen pelkästään olemalla levossa ja aika-ajoin katsahtamalla paloista koostuvaan kasaan tietämättä millaisen kuvan ne muodostaisivat.

Jokin voi koskettaa meitä yhtäkkiä ja niin syvästi, että mielemme kipua aiheuttavat rosoiset palaset pirstoutuvat pienemmiksi. Emme palaa entisellemme, emme kaipaa entistä. Katsomme itseämme uusin silmin ja ihailemme, miten pienistä palasista kaunis mosaiikki muodostuukaan.

Aaltojen voima on sinun voimaasi. Kun paranet siitä tulee sinun raiuttiutesi voima, loputon ja pysäyttämätön. Antaudu pyrähdyksille, ne vievät sinut tuskan lävitse uusiin näköaloihin, joista et ole osannut uneksia. Kokemustesi ja toipumisesi kuva tulee aina vain kauniimmaksi.

– Toipuva addikti –